16th European Gliding Championships.

16th European Gliding Championships. Kaunas Lithuania. 31.7.-14.8.2011. Finnish team.

lauantai 6. elokuuta 2011

Hieno päivä, tähän kohtaan. Saanen sanoa. Päivän purkua.

Homma ratkesi viimeisellä käännepisteellä. Eki meni edellä ja kertoi nostoja löytyvän. Markku ja Tapsa lähtivät (irtautuivat) pähkäilevästä, epäilevästä, keosta eteenpäin kääntymään. Kuin suoraan oppikirjasta. Käytä mahdollisuutesi silloin, kun se annetaan. Siinä se oli.



Oleellista on, että kilpailut ovat vasta puolessa välissä.

Sen kuitenkin kerron, että Tapion ja Markun keskinäinen viestintä on ollut koko kilpailujen ajan kiitettävällä tasolla. Se on oleellista, ei se lennetäänkö kuin "paita ja peppu".

En muista milloin suomalaiset ovat tällä tasolla ottaneet edellisen kerran kaksoivoiton. Tänään viimeksi kumminkin.  Onnittelut molemmille. Sääennusteet eivät poissulje mahdollisuutta, että 4-5 kilpailupäivää vielä tulee. Päivä on nollattu ja puhtaalta pöydältä huomiseen. Hyvillä mielin ilman apinoita harteilla. Markulle päivävoitto oli ensimmäinen tällä tasolla. Kädenpuristus.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut sinne, hienoa katsella tulostaulukkoa. Vaikka sitä se on ollut koko viikonkin. Ja täältäkin hatunnosto hyvästä blogista, käy kisojen etäseuraaminen kovin näppärästi. :) Mukava tulla osaksi IIX tiimiä huomenna! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitoksista. Tervetuloa mukaan joukkueeseen. Turvallista matkaa tänneppäin.

    VastaaPoista